Voitko kertoa meille hieman lisää suunnittelemistasi kengistä?
Maiharini saavat inspiraationsa luonnosta. Kuviointini ovat hyvin orgaanisia ja olen lisännyt jalkineisiin kultaisia koruja, joista pidän ja joita käytän paljon.
Miten tuunasit Docsisi?
Käytin tusseja, kaavoja, koruja ja jalokivitarroja.Verkosta tilaamani korukivet kiinnittyvät itsestään, joten tuunaus oli vähemmän sotkuista puuhaa. Käytin myös erilaisia jo omistamiani koruja, kuten kultaisia kaulakoruja ja rannekoruja.

Mitkä Docsit ovat tämänhetkiset lempparisi?
Sanoisin, ettäJadon XL, Aina, kun minulla on ne jalassani, tunnen oloni voimakkaaksi ja pysäyttämättömäksi.
Mitä teet vapaa-ajallasi?
Tykkään etsiä inspiraatiota niin elokuvista, musiikista kuin valokuvauksestakin. Mistä tahansa, mikä antaa minun ilmaista itseäni.
Mitä kolmea biisiä kuuntelet tällä hetkellä eniten?
Pääosin R&B:tä ja reggaetonia. Ihan mitä tahansa, jossa on potkua. Kaikesta, jonka tahdissa voi tanssia.

WESLEY RAUSCH
BONNIN MYYMÄLÄ
Tatuointimaisia kuvioita. Wesley on tuunannut omat Jadoninsataidokkailla piirroksilla.

ETIENNE CONRAD
PARIISIN MYYMÄLÄ
Tuunausta kuuden vuosikymmenen ajan. Etienne tuunasi omat Mono White 1460 -maiharinsa 60-vuotissyntymäpäivämme kunniaksi.

LISA ROSENFELD
DUSSELDORFIN MYYMÄLÄ
Lisa tuunasi Jadon Hi -maiharinsa perinteisen japanilaisen taiteen innoittamin värein ja kuvioin.

SINUN #DIYDOCS
Tunnetko olosi inspiroituneeksi? Haluamme nähdä DM-tyylisi.
Tägää @drmartensofficial ja #DIYDOCS me saatamme jakaa postauksesi.